Ajankohtaista
15.09.2010 Seuraava yleiskokous Suomenlinnassa
Suomen Aikuisviihdeyrittäjien seuraava kokoontuminen on ke 15.9. Helsingissä Suomenlinnassa.
Kokoontuminen on Kauppatorin rannassa niin että mennään noin 11.30-12.00 lähtevällä lautalla.
Tarkka aikataulu tapahtumaan saadaan lähempänä ajankohtaa. Suomen aikuisviihdeyrittäjien yleiskokous pidettiin Tallinnassa lauantaina 15.5.2010. Osanottajamäärä kasvoi edellisestä kerrasta. Kokouksen ohella tutustuttiin alan yrittäjiin paikanpäällä ja tämänhetkisiin trendeihin.15.05.2010 Yleiskokous Tallinnassa
25.03.2010 Kuulumisia vuosikokouksesta
Suomen aikuisviihdeyrittäjät ry:n vuosikokous pidettiin 25.3.2010 Helsingissä.
Kokouksessa käsiteltiin normaalit vuosikokoukseen kuuluvat asiat, sekä kartoitettiin tämänhetkinen yrittäjien tilanne taantuman heijastumisesta aikuisviihdealaan, sekä katsottiin tulevaisuuden suomiin uusiin alan suuntauksiin.
Vajaan parin vuoden toiminnan jälkeen olemme edistyneet tavoitteissamme tulla kuulluksi ja huomioiduksi erilaisissa meidän alaan kuuluvissa asioissa, mm. mediassa, opetusministeriössä ja elokuvatarkastamossa. On ollut lakialoitteita ja rahoitusjärjestelyjä valtiovallan puolelta, joihin on pyydetty meidän mielipiteitä.
Olemme saaneet pään auki, tästä on hyvä ponnistaa yhdessä eteenpäin, kenenkään ei enää tarvitse yksinään painia ongelmiensa parissa.
Tunnetusti paikalla paljon keskustelua, ideointia ja hyvää yhteishenkeä alan yrittäjien kesken!
15.12.2009 Hieromasauvat ruokakauppoihin
K-Citymarketien asiakkaat voivat tammikuusta lähtien ostaa kantakaupastaan myös seksitarvikkeita.
Tämä uutisointi on herättänyt kovasti keskustelua ja kritisointia, lähinnä lapsien näkökulmasta, kuin myös kansallisesti, halutaanko erikoisliikkeiden tuotteet aivan kaikkien näkyville.
Yhdistys ei kannata seksuaaliterveystuotteiden myymisen aloittamista marketeissa,
koska yhdistyksen mielestä silloin niiden kanssa joutuu tekemisiin lapset, joille se on sopimatonta kaikin tavoin, sekä aikuiset, jotka eivät halua, että heidän olisi ruokaostoksia tehdessään kohdattava erektiossa seisova fallos.
Jos erotiikkaliikkeisiin vaaditaan K-18 ikärajaa käytettäväksi,
eikö sitten ruokakaupoilla ja kioskeilla, jotka myyvät seksivälineitä, lehtiä tai filmejä,
pitäisi olla olla samat kriteerit?
Vain tämä on ainoa varma keino estää lapsia näkemästä heille sopimatonta materiaalia myymälöissä.
05.11.2009 Elokuvatarkastamo tiedottaa
Elokuvatarkastamon sivuilta löydät uusimmat kriteeristön päivitykset X-ilmoon.
Siellä on tarkennettu lääketieteellisiä näkökohtia pornografiasta.
03.11.2009 Kuulumisia Tampereen yleiskokouksesta
Tampereen yleiskokous Panimoravintola Plevnassa keräsi yrittäjiä mukaan ja pääaiheeksi muodostui ikärajavarmennus internetmyynnissä ja sen tuomat edut ja haitat.
Ikärajavarmennus internetkaupoissa tapahtuu varmistusohjelmalla, jossa aina kysytään ostajan sosiaaliturvatunnusta.
Uuden lain tarkoitus on hyvä ja tärkeä:
Hyväksyttyä ikärajamerkintää nuoremmat henkilöt
eivät pysty ostamaan Suomessa filmejä netin kautta!
Lailla tarkoitetaan kaikkia filmejä, jotka ovat kiellettyjä:
- alle 7-vuotiailta
- alle 11-vuotiailta
- alle 15-vuotiailta
- alle 18-vuotiailta!
Laki koskee niin lasten-, nuorten-, kuin aikuisfilmejä myyviä liikkeitä!
Mutta lain toteutus ei ehkä ole loppuun asti tarkkaan harkittu.
Jos filmit ovat ilmaisia, ikärajavarmennetta ei tarvita,
tässä tarkoitetaan vain ansiotarkoituksessa levitettäviä tallenteita.
Ympäri maailmaa netistä pystyy kuka tahansa ostamaan tai katselemaan vaikka minkälaisia filmejä, ikärajoista välittämättä.
Kokouksessa todettiin että kun Suomessa on aina opetettu, että älä koskaan anna sosiaaliturvatunnusta muille, saati sitten internettiin.
Tämä opetus on todentunut radikaalilla tavalla tämän muutaman kuukauden ajan,
minkä uusi laki on ollut voimassa täällä Suomessa!
Eri keskustelupalstoilla on ollut kiivaita kommentteja siitä, että minkä takia yritys se-ja-se kysyy asiakkaalta sosiaaliturvatunnuksia? Kerääkö ne listoja johonkin, vai mitä ihmettä?
Vaikka asiakkaille yrittää kertoa lakimuutoksesta, ja vaikka sosiaaliturvatunnukset eivät edes tule yrityksen tietoon, vaan ne kulkevat varmennuskeskuksen kautta (väestörekisterikeskus tai pankit), asiakkaat ovat tästä toiminnosta todella ihmeissään!
Tilaukset ovat romahtaneet varmennuksen myötä, ja siihen mietittiin keinoja, kuinka asiaa voitaisiin parantaa.
Ilman lakimuutosta tähän emme suoraan voi puuttua,
mutta toistaiseksi ainakin tekstiviestivarmennuksen toimintamallista yrittäjät olivat kiinnostuneita, siinä ei asiakkaan tarvitsisi antaa sosiaaliturvatunnusta.
Tämä toiminto on vielä kehitteillä.
Toinen tärkeä asia nousi tämän myötä puheenaiheeksi, on se että kuinka ulkomaalainen voi ostaa suomalaisesta yrityksestä mitään, koska väestörekisterikeskuksella ei ole kuin suomalaisten henkilötiedot rekisterissään?
Eli kaikki EU kansalaiset voivat ostaa filmejä kaikista muista EU maista, paitsi Suomesta!
Tässä jo rajoitetaan suomalaisen yrittäjän liiketoimintaa ja tällöin asetetaan heidät eriarvoiseen asemaan verrattuna muihin EU maihin.
Huomioitavaa on myös tämä tärkeä asia, että kaikki veroeurot tämän kaupankäynnin rajoittamisen myötä valuvat ulkomaille! Tämä ei siis ole valtion eikä kansalaisten etu!
EU kun nimenomaan yrittää karsia internet-kaupan esteitä pois talousalueellaan.
21.10.2009 Ikärajavarmennuksen käyttöönotossa viimeinen takaraja 4.11.2009
Valtion elokuvatarkastamo ilmoitti että kaikki Suomen yritykset, toimialasta riippumatta,
jotka internetissä myyvät mitä tahansa elokuvia, joissa pitää olla ikärajamerkinnät,
ovat velvollisia varmistamaan ostajan riittävän ikärajan, hyväksytyllä tavalla!
Jos elokuvia myyvillä tai vuokraavilla yrityksillä ei internetmyynnissä
ole tätä toimintoa 4.11.2009 mennessä,
Elokuvatarkastamo tämän huomatessaan tekevät yrityksestä rikosilmoituksen.
29.09.2009 Tiedote koskien verkkokauppaa
TIEDOTE KUVAOHJELMIA VERKOSSA LEVITTÄVILLE YRITTÄJILLE
Valtion elokuvatarkastamo tiedotti kesällä 2009 Suomessa kuvaohjelmien levitystä säätelevistä laeista ja määräyksistä.
Elokuvaa ei saa luovuttaa ikärajassa mainittua ikää nuoremmalle lapselle. Levittäjän tulee varmistua myös, ettei levityksessä ole rikoslain vastaiseksi arvioitua materiaalia. Määräykset eivät koske suositusikärajalla varustettuja kuvaohjelmia (http://www.vet.fi/tiedotteet/vet_tiedote_2009_06_15.pdf).
Ulkomailla toimivat verkkokaupat eivät vapaudu velvoitteista noudattaa Suomen kuluttajan hyväksi pakottavaa lainsäädäntöä eli kuluttajasuojalain säännöksiä. Markkinointi suuntautuu Suomeen, jos internetsivut ovat suomenkieliset sekä asiakasta palvellaan ja hän voi asioida läpi ostosprosessin suomenkielellä tai toisella kotimaisella kielellä. Kuvaohjelmissa tulee olla myös verkkosivuilla selkeästi näkyvissä lain vaatimat merkinnät.
Suojaukset
Ikärajalla varustettu ohjelma ei saa olla palvelussa saatavilla ikärajaa nuoremmalle henkilölle. Levittäjän tulee varmistua riittävistä suojauksista. Myös suojausten toimivuutta valvotaan ja testataan tarkastamon toimesta. Suojaukseksi ei riitä käyttäjän vakuutus täysi-ikäisyydestään, vaan palvelun tarjoajan on varmistuttava hänen täysi-ikäisyydestään. Henkilön tunnistamiseen on olemassa valmiita ratkaisuja.
Yksi riittävä ratkaisu on Väestörekisterikeskuksen tarjoama Väestötietojärjestelmää hyväksikäyttävä sovelluskysely, joka tunnistaa käyttäjän verkkopankkitunnuksien tai sotun ja osoitetietojen perusteella. Lisätietoja tunnistautumisjärjestelmästä ja sen käyttöönotosta saa Väestörekisterikeskuksen ylläpitämältä www.fineid.fi -sivustolta. "
Toinen vaihtoehto on pankkien ylläpitämä TUPAS –palvelu, jossa pankki tunnistaa asiakkaansa samoilla pankkikohtaisilla tunnisteilla, joita asiakas käyttää pankin omissa palveluissa. Tupas-palvelu täyttää vahvan tunnistamisen määritelmän, ja soveltuu käytettäväksi verkkopalveluihin, joissa on tarve tunnistaa asiakkaat luotettavasti. Lisätietoa palvelusta ja sen käyttöönotosta saa pankkiyhdistyksen verkkosivuilta www.pankkiyhdistys.fi
Ilman merkintöjä olevat kuvaohjelmat tulee poistaa levityksestä välittömästi.
Lisätietoja:
Matti Paloheimo, johtaja, puhelin 09-2285 4461, (etunimi.sukunimi@vet.fi)
Leena Karjalainen, jälkivalvontatarkastaja, puhelin 09-2285 4480, (etunimi.sukunimi@vet.fi)
26.08.2009 Tapaaminen Valtion elokuvatarkastamossa
Suomen aikuisviihdeyrittäjät ry:n (Savy) kolmihenkinen valtuuskunta kävi
26.8.2009 Valtion elokuvatarkastamossa (VET) tervehdyskäynnillä.
Puolentoista tunnin mittaisessa tapaamisessa keskusteltiin laajasti tarkastustoiminnan nykytilasta ja saatiin arvokasta tietoa tulevaisuudesta.
Vaikeistakin asioista keskusteltiin rauhallisesti ja hyvässä hengessä.
Kysymyksiä esitettiin puolin ja toisin.
VET kertoi suhtautuvansa myönteisesti yhdistykseemme ja sen jäseniin.
Yhdistyksemme roolia tiedottajana sekä kauppiaille päin että kauppiailta viranomaisille pidettiin tärkeänä.
Saimmekin heti arvokkaita kontakteja joiden ansiosta Savy voi päästä antamaan lausuntoja jopa lakien valmisteluvaiheessa.
Kuvassa Savyn puheenjohtaja Timo Majuri ja VET:n johtaja Matti Paloheimo kättelevät yhteistoiminnan kunniaksi.

05.08.2009 Yleistapaaminen antoi paljon tietoa jäsenille
Paikka: Herttoniemen Kartano.
Muun muassa kartoitimme lainuudistuksen tuomista ( 1.7.2009 ) vaikutuksista yrittäjien toimintaan.
Tilaisuudessa oli mm. mukana lakimies Seppo Ruuhonen joka selvitti paikallaolijoille alaamme liittyviä kysymyksiä ja mahdollisia ongelmia lainsäädäntöön liittyvissä aiheissa.
Keskustelua syntyi paljon ja uutta tietoa ja ymmärrystä saatiin moniin kiperiinkin kysymyksiin.
12.06.2009 Puheenjohtajan nuija syntymäpäivälahjaksi
Suomen aikuisviihdeyrittäjät ry:n sihteeri Tuomo Sajaniemi ja hallituksen jäsen Pekka Virtanen
ojensivat koko hallituksen puolesta Timo Majurille henkilökohtaisen puheenjohtajan nuijan syntymäpäivälahjaksi Tallinnassa 12.6.2009.
Hallitus halusi muistaa ja kiittää jo nyt ensimmäistä puheenjohtajaansa,
ja hankki jokaisen hallituksen jäsenen henkilökohtaisella kustannuksella lahjan,
joka tulee jäämään Timo Majurille.
-- Työmme on vasta alussa, mutta paljon on jo ehditty saamaan aikaankin,
hallituksen tervehdyssanoissa todettiin.


11.06.2009 LAINUUDlSTUS- JA VALVONTAMAKSUTIEDOTE
Eduskunta on hyväksynyt lain kuvaohjelmien tarkastamisesta annetun lain muuttamisesta. Laki tulee voimaan 1.7.2009.
Mitä lainmuutos koskee?
Lainmuutos koskee tilausohjelmapalveluun asetettuja Suomen televisiossa lähetettyjä tai lähetettäviä ohjelmia ja vastaavansisältöisiä tallenteita.
Lakiin on lisätty myös säännökset eräiden ennakkotarkastuksesta vapautettujen kuvaohjelmien levittäjiä koskevasta valvontamaksusta.
Mikä muuttuu 1.7.2009?
Televisiossa ennen kello 21 lähetettyjen tai lähetettävien kuvaohjelmien ennakkotarkastuksesta luovutaan silloin, kun näitä ohjelmia asetetaan yleisön saataville tilausohjelmapalveluina tai levittämällä niitä tallenteina (DVD, Blu-ray ym.). Kuvaohjelman levittäjä asettaa ohjelmalle ikärajasuosituksen, joka perustuu televisioesityksen lähetysajankohtaan. Tämä tarkoittaa, että - klo 17-19 välillä lähetettyjen ohjelmien ikäsuositus on 11 - klo 19-21 välillä lähetettyjen ohjelmien ikäsuositus on 13 Jos ohjelman televisioesitys on ollut ennen kuin lähetysaikasopimus televisioyhtiöiden ja Viestintäviraston välillä on ollut voimassa (ennen vuotta 2004) tai kun kyseessä on ohjelma, jonka kohdalla on valittava suositusikärajan 7 tai kaikenikäisille sallitun välillä, noudatetaan ikärajan määrittelyssä elokuvatarkastamon ikärajaluokituksen perusteita tai sovitaan suositusikärajasta elokuvatarkastamon kanssa. Jos ohjelma on lähetetty klo 21 jälkeen, pitää ohjelma tarkastuttaa elokuvatarkastamossa normaalisti.
Esimerkki. Jos televisioyhtiö on lähettänyt televisiosarjaa klo 19.00, voidaan se ilmoittaa elokuvatarkastamolIe tilausohjelmapalveluun ja tallennelevitykseen suositusikärajalla 13. Suositusikärajatieto liitetään Valtion elokuvatarkastamolIe tehtävään ilmoitukseen. Elokuvatarkastamo voi ottaa kuvaohjelman tarkastettavaksi, jos on syytä epäillä sen sisältävän lasten kehitykseen haitallisesti vaikuttavaa aineistoa. Jos ohjelmaa tai ohjelmasarjaa ei ole vielä esitetty televisiossa, tallennelevittäjän tulisi esittää Valtion elokuvatarkastamolIe selvitys siitä, että sarjaa tullaan esittämään televisiossa (milloin ja mihin kellonaikaan).
Otetaan käyttöön valvontamaksu tarkastamon lisääntyvien jälkivalvontakustannusten peittämiseksi.
Valvontamaksu peritään vapautuksen piirissä olevien emo ohjelmien levittäjiltä sekä levittäjiltä, jotka ilmoittavat ohjelmia suoraan 18 vuoden ikärajaan.
Ketkä ovat valvontamaksuvelvollisia?
Maksuvelvollinen on sellainen tilausohjelmapalveluiden tai kuvaohjelmatallenteen levittäjä, joka tarjoaa yleisölle kuvaohjelmia, jotka on levittämistavan perusteella tarkastuksesta vapautettu (lainmuutos: 4 a §) tai joille on asetettu ilmoituksen (11 §, Ilmoitusvelvollisuus) yhteydessä 18 vuoden ikäraja.
Maksuvelvollisia ovat lisäksi levittäjät, jotka ilmoittavat kuvaohjelmia suoraan 18 vuoden ikärajaan.
Valvontamaksu:
Valvontamaksu alkaa sinä kalenterivuonna, jonka aikana tilausohjelmapalveluita tai tallenteita ryhdytään levittämään. Valvonta maksun määrää maksettavaksi Valtion elokuvatarkastamo ja se saadaan periä ilman tuomiota tai päätöstä siinä järjestyksessä kuin verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007) säädetään. Valvontamaksua ei palauteta, vaikka toiminnan harjoittaja lopettaa toimintansa kesken kalenterivuoden. Valvontamaksun suuruus vuonna 2009 on puolet vuosittaisesta valvontamaksusta eli 400 €. Maksu peritään vuonna 2009 lokakuussa. Valvontamaksun suuruus vuonna 2010 on 800 € ja se peritään kahdessa erässä, helmikuussa ja syyskuussa 2010.
Lapsille haitallisten ohjelmien levittäminen:
Kuvaohjelmalain 3 § on edelleen voimassa. Sen mukaan tilausohjelmapalvelun tarjoaja saa pitää 18 vuotta nuorempien saatavilla vain heille tämän lain mukaan esitettäviksi tai levitettäviksi hyväksyttyjä sekä tarkastuksesta vapautettuja kuvaohjelmia ja niiden ohjelmasisältöjä. Valtion elokuvatarkastamon asettamalla velvoittavalla ikärajalla tai K18 -ikä rajalla varustettu ohjelma ei siis saa olla tilausohjelmapalvelussa tai tallennelevityksessä tarjolla ikärajaa nuoremmille.
Tilausohjelma paIvelujen suojaus-estojärjestelmät :
Velvoittavalla ikärajalla varustettua ohjelma ei saa olla palvelussa saatavilla ikärajaa nuoremmalle henkilölle. Levittäjän tulee varmistua riittävistä suojauksista. Myös suojausten toimivuutta valvotaan ja testataan tarkastamon toimesta. Suojaukseksi ei riitä käyttäjän vakuutus täysi-ikäisyydestään, vaan palvelun tarjoajan on tunnistettava palveluja käyttävä henkilö ja varmistuttava hänen täysi-ikäisyydestään. Henkilön tunnistamiseen on useita teknisiä ratkaisuja, joihin kuuluvat esimerkiksi pankkipalveluiden yhteydessä käytettyjen tunnusten käyttö. Koska matkapuhelimia käyttävät nykyisin kaikenikäiset, tilausohjelmapalvelut tulee järjestää siten, että ohjelmia ei voi esteettä tilata matkapuhelimen tekstiviestipalvelun välityksellä.
Suositusikärajojen kohdalla suojaus-estojärjestelmää ei tarvita.
Ikäraja merkinnät :
Televisioyhtiöiden tilausohjelmapalveluun asettamat ohjelmat, joille yhtiöt ovat antaneet suositusikärajan, merkitään neliöllä ja ikärajan edellyttämällä värillä. Samoin menetellään vastaavansisältöisten tallenteiden kohdalla. Tallennelevityksessä tallenteen viivakoodi (EAN-koodi) ilmoitetaan ilmoituksen yhteydessä elokuvatarkastamolIe. Muiden kuvaohjelmien ikärajamerkinnät säilyvät ennallaan.
Suositusikärajojen merkintämallit:

Muutos on kokonaisuudistuksen ensimmäinen vaihe. Tarkoituksena on, että osauudistuksen jälkeen valmistellaan perusteellisempi uudistus, jonka tavoitteena on siirtyminen välineneutraaliin markkinoiden seurantaan ja jälkivalvontaan. Ennakkotarkastuksesta luovuttaisiin ainakin osittain. Audiovisuaalisen viestinnän alan toimijoiden vastuu korostuisi. Nykyinen laki kuvaohjelmien tarkastamisesta ja siihen nyt hyväksytty muutos korvautuisivat kokonaan uudella kuvaohjelmalailla.
04.06.2009 TIEDOTE PORNOGRAFISTEN KUVAOHJELMIEN LEVITTÄJILLE
Valtion elokuvatarkastamo tiedottaa.
Pornografian levitys
Valtion elokuvatarkastamo tiedottaa kaikille Suomessa pornografiaa levittäville toimijoille niitä säätelevistä laeista ja määräyksistä. Pornografisen kuvaohjelman esittäjä tai levittäjä on ihminen tai yritys, joka esittää julkisesti tai pitää kaupan tai vuokrattavana tai muuten levittää pornografisia kuvaohjelmia. Laki koskee myös www–sivuilla levityksessä olevia kuvaohjelmia.
Myös aikakausi- tai muiden lehtien levittäjä on kuvaohjelmien levittäjä, jos lehden mukana levitetään kuvaohjelmatallenteita. Levittäjän tai esittäjän on huolehdittava siitä ettei tarkastamattomia kuvaohjelmia myydä tai vuokrata alle 18-vuotiaille ja etteivät alaikäiset pääse niihin käsiksi. Levittäjän tulee varmistua myös, ettei levityksessä ole rikoslain vastaiseksi arvioitua materiaalia.
Jokaisesta Suomessa täysi-ikäiselle levitettävästä tai esitettävästä kuvaohjelmasta on tehtävä ilmoitus Valtion elokuvatarkastamolle ja siihen on laitettava asianmukaiset tunnistemerkinnät ennen sen levittämistä (http://www.vet.fi/porno_esittaja_levittaja.php). Mikäli ette ole vielä rekisteröityneet Valtion elokuvatarkastamon sähköiseen pornografian ilmoitus- / selailujärjestelmään, voitte rekisteröityä ja tarkistaa kuvaohjelmien laillisuuden. Lisätietoja Leo Lehtola tai Petri Törmänen puh. (09) 22854 466 tai sähköposti etunimi.sukunimi@vet.fi.
Kuvaohjelmiin luetaan elokuvat, videotallenteet, DVD -tallenteet, sekä tietokone- ja konsolipelit sekä tilausohjelmapalvelu (video-on-demand). Lain mukaan kaikki alle 18-vuotiaille levitettävät (myynti, vuokraus tai lainaus) elokuvat ja videot on ennakkotarkastettava ja niille on asetettava ikäraja. Elokuvien ikärajat ovat sitovia. Elokuvaa ei saa luovuttaa ikärajassa mainittua ikää nuoremmalle lapselle.
Elokuvan myyjän, vuokraajan tai esittäjän velvollisuus on tarkistaa henkilön ikä samaan tapaan kuin alkoholin ja tupakan myynnin kohdalla. Sama koskee myös suoraan K18 -ilmoituksella rekisteröityjä kuvaohjelmia.
Tietokone- ja videopelit on vapautettu ennakkotarkastuksesta, mutta niistä on tehtävä ilmoitus Valtion elokuvatarkastamolle ja ne on varustettava ikärajasuosituksilla. Pelien ikärajat ovat suosituksia, paitsi K18 -pelit.
Internetlevitys
Ulkomailla toimivat verkkokaupat eivät vapaudu velvoitteista noudattaa Suomen kuluttajan hyväksi pakottavaa lainsäädäntöä eli kuluttajasuojalain säännöksiä. Markkinointi suuntautuu Suomeen, jos internetsivut ovat suomenkieliset sekä asiakasta palvellaan ja hän voi asioida läpi ostosprosessin suomenkielellä tai toisella kotimaisella kielellä. Valtion elokuvatarkastamo on aloittanut myös Internetissä myytävien kuvaohjelmien laillisuuden jälkivalvonnan. Kuvaohjelmissa tulee olla myös verkkosivuilla selkeästi näkyvissä lain vaatimat merkinnät.
Merkintöjen mallit
X-numero yksilöi kuvaohjelman
![]()
Kuvaohjelman tunnistenumero merkitään tunnistemerkinnän keltaiselle alueelle. Tunnistemerkintä lisätään jokaisen kuvaohjelmaan tai sen välittömään läheisyyteen (video-on-demand).
EAN- koodi yksilöi kuvaohjelman
Jos tallenteen viivakoodi (EAN) on rekisteröity ohjelman tunnistenumeroksi, on tunnistenumeron kohdalle painettava ohjelmaa levittävän yhtiön nimi. Tunnistenumeron (EAN) tulee kuitenkin olla merkittynä kuvaohjelmaan liittyviin lisätietoihin, tai sen tulee näkyä tunnistettavasti tuotekuvasta. Samalla kuvaohjelmalla saattaa olla useita eri EAN -koodeja tai samalla EAN -koodilla saattaa olla useita eri kuvaohjelmia. Jos levitettävässä kuvaohjelmassa olevaa EAN -koodia ei ole rekisteröity, tulee kuvaohjelmasta tehdä ilmoitus.
![]()
Ilman merkintöjä olevat kuvaohjelmat tulee poistaa levityksestä välittömästi.
Sitovalla ikärajalla varustettua ohjelmaa ei saa olla palvelussa saatavilla ikärajaa nuoremmalle henkilölle. Levittäjän tulee varmistua riittävistä suojauksista. Myös suojausten toimivuutta valvotaan ja testataan tarkastamon toimesta. Suojaukseksi ei riitä käyttäjän vakuutus täysi-ikäisyydestään, vaan palvelun tarjoajan on tunnistettava palveluja käyttävä henkilö ja varmistuttava hänen täysi-ikäisyydestään. Henkilön tunnistamiseen on useita teknisiä ratkaisuja, joihin kuuluvat esimerkiksi pankkipalveluiden yhteydessä käytettyjen tunnusten käyttö. Koska matkapuhelimia käyttävät nykyisin kaikenikäiset, tilausohjelmapalvelut tulee organisoida siten, että niitä ei voida esteettä tilata matkapuhelimen tekstiviestipalvelun välityksellä.
Aikaa puutteiden korjaamiseen Valtion elokuvatarkastamo antaa 31. heinäkuuta 2009 saakka.
Sen jälkeen ilmi tulleista puutteista (Kuvaohjelmalain rikkomus tai RL 17 luvun rikkomus) tarkastamo tekee poliisille rikosilmoituksen. Valtion elokuvatarkastamo tekee yhteistyötä myös verohallinnon kanssa.
Sama koskee myös liikkeissä levityksessä olevia kuvaohjelmia. Tulevien tarkastuskäyntien yhteydessä ilmoittamattomat, merkitsemättömät tai rikoslain vastaiseksi arvioidut kuvaohjelmat takavarikoidaan välittömästi.
25.05.2009 VERKKOKAUPAN MARKKINOINTI JA SOPIMUSEHDOT
Kuluttajavirasto tiedottaa.
Jos kauppiaalla on nettisivustot,
tai jos olet suunnittelemassa nettisivustoa,
tämä teksti kannattaa lukea:
Klikkaa tästä Kuluttajaviraston sivuille.
15.05.2009 ALAIKÄISET, MARKKINOINTI JA OSTOKSET
Kuluttajavirasto tiedottaa.
Kauppiaan syytä huomioida markkinoinnissaan:
Klikkaa tästä Kuluttajaviraston sivuille.
25.04.2009 YHDISTYS HELSINGIN SEKSIMESSUILLA
Paikalla oli hallituksen jäseniä keskustelemassa niin paikalle tulleiden jäsenien kuin muidenkin yhdistyksestä kiinnostuneiden aikuisviihdeyrittäjien kanssa. Kiinnostuksen määrä ylitti kaikki ennakko-odotukset, ja uusia jäseniä on jälleen liittymässä mukaan!
Jälleen kerran saattoi todeta, että kun rauhassa ja vapaasti voidaan jutella alan asioista, keskusteltavaa tuntuu riittävän vaikka kuinka. Elokuvatarkastuksen lisäksi keskusteltiin sellaisistakin asioista kuin esimerkiksi alan mainonnan vapauttaminen mm iltapäivälehdissä, liikepaikkojen saaminen kauppakeskuksista ja esimerkiksi filmien ylijäämävarastojen purku yhteistoimintana.
Keskustelu näistä ja monista muista hyvistä ideoista tulee varmasti jatkumaan!
26.03.2009 KAUPPIAS-TARRAT SAATAVILLA
Aikuisviihdeyrittäjiin kuuluva jäsen on oikeutettu käyttämään Vastuullinen Erotiikkakauppias logoa!
Näitä on saatavilla tarraversiona, joita kauppias voi laittaa näyteikkunaan ja tiskille.
Tällä Kauppias osoittaa olevansa asiantunteva, vastuullinen kauppias, jota asiakkaat osaavat arvostaa.
Samalla tarra kertoo siitä, mitä tämänpäivän Erotiikkakauppias oikeasti on.
Meidän on näytettävä se myös henkilöille,
joilla voi edelleen ajatuksena olla se, että nämä kaupat ovat jotenkin epämääräisiä.
Se on menneiden aikojen väärää mielikuvaa, ja meidän tehtävä on muuttaa sitä.
Tarroja on kahta kokoa:
Näyteikkunatarra lasin sisäpuolelle 400 x 150
Kassalle 150 x 80
Tarroja saat tilaamalla esim. sähköpostilla tästä
Ilmoita yrityksen nimi ja osoite, sekä tarrojen kappalemäärä.

12.02.2009 AVOIN TAPAAMINEN LAHDESSA
Järjestimme kaikille alan yrittäjille avoimen tapaamisen!
06.02.2009 VIIKONLOPPU TALLINNASSA
Järjestimme 3 päivän virkistäytymis / kokoontumismatkan Tallinnaan.
Mukana oli paljon jäsenistöä.
Tutustuimme paikallisiin yrittäjiin ja ideoimme yhdistyksen tavoitteita
ja alan yrittäjien asemaa Suomessa.
.jpg)
.jpg)
.jpg)
